SUOMITUBEN KOTI

Hälytystehtävä: Rauno ja Nauku vesionnettuudessa

Raunon vesionnettomuus

Vauhtikaksikko Jaakko ”Rauno” Palviainen ja Marjo ”Nauku” Parviainen lähtivät ns. romanttiselle souturetkelle, tietysti ilman pelastusliivejä, kuinkas muutenkaan. Kuten arvata saattaa, molemmat totaalisen katollaan. Tässä vaiheessa livestriimin ”vastuullinen” yleisö keksi idean, josta täytyisi laittaa katsojat vastuuseen: Umpihumalaiselle Naukulle luvattiin noin 25 euroa lahjoituksia, jos tämä hyppäisi keskellä järveä veteen ilman pelastusliivejä vaatteet päällä.

Onneksi tämä hölmöily päättyi onnellisesti, mutta pian Laukaan Luulunlahdella nähtiin vielä tätäkin vaarallisempi loppuhuipennus, kun Raunon ja Naukun souturetki päättyi veneen kaatumiseen kesken Kick-livestriimin.

Tällä kertaa livestriimin katsojat eivät tyytyneet pelkkiin chat-viesteihin, vaan hälyttivät pelastuslaitoksen paikalle nähtyään kaksikon joutuneen ”merihätään”. Onneksi tässä vaiheessa jostain oli kuin ihmeen kaupalla taiottu pelastusliivit Naukun päälle.

Apua ehti kuitenkin saapua myös lähempää. Sivulliset soutivat paikalle ja saivat Raunon ja Naukun takaisin kuivalle maalle ennen pelastuslaitoksen saapumista.

Pelastuslaitoksen pintapelastajat varmistivat lopuksi, että Raunon ja Naukun järkipäivät päättyivät turvallisesti. Molemmat päätyivät ensihoidon tarkastettaviksi.

Kaikkea voi striimata – mutta soutuveneen pohjaa olisi parempi kuvata rannalta käsin?

Keskustele onnettomuudesta:
https://tubetus.fi/keskustelu/viewtopic.php?t=68

Jaa uutinen

Keskustelut

1
Pottukoira
koukku • 11.10.2026 - 11:09
2
SampeF2
Huh-Hunajapupu • 8.10.2026 - 21:42
3
Upi
Tubetus • 7.10.2026 - 12:00
4
Pirkka ukko
TomppaK • 4.10.2026 - 00:45
5
Jethro Rostedt
gerbyn tiikeri • 3.10.2026 - 22:49
6
Hörpsistä
Tubetus • 2.10.2026 - 15:36
7
Ruusutossu
Tubetus • 1.10.2026 - 12:52
8
Heikelä & Koskelo loppui
Tubetus • 29.9.2026 - 11:04
9
Upi jälleen pyromanian pauloissa
Huh-Hunajapupu • 25.9.2026 - 17:14

Keskustelut

1
Pottukoira
koukku • 11.10.2026 - 11:09
2
SampeF2
Huh-Hunajapupu • 8.10.2026 - 21:42
3
Upi
Tubetus • 7.10.2026 - 12:00
4
Pirkka ukko
TomppaK • 4.10.2026 - 00:45
5
Jethro Rostedt
gerbyn tiikeri • 3.10.2026 - 22:49
6
Hörpsistä
Tubetus • 2.10.2026 - 15:36
7
Ruusutossu
Tubetus • 1.10.2026 - 12:52
8
Heikelä & Koskelo loppui
Tubetus • 29.9.2026 - 11:04
9
Upi jälleen pyromanian pauloissa
Huh-Hunajapupu • 25.9.2026 - 17:14

Keskustelut

1
Pottukoira
koukku • 11.10.2026 - 11:09
2
SampeF2
Huh-Hunajapupu • 8.10.2026 - 21:42
3
Upi
Tubetus • 7.10.2026 - 12:00
4
Pirkka ukko
TomppaK • 4.10.2026 - 00:45
5
Jethro Rostedt
gerbyn tiikeri • 3.10.2026 - 22:49
6
Hörpsistä
Tubetus • 2.10.2026 - 15:36
7
Ruusutossu
Tubetus • 1.10.2026 - 12:52
8
Heikelä & Koskelo loppui
Tubetus • 29.9.2026 - 11:04
9
Upi jälleen pyromanian pauloissa
Huh-Hunajapupu • 25.9.2026 - 17:14

Forum keskustelut

Kuukauden luetuimmat

Viimeisimmät artikkelit

Kuukauden luetuimmat