SUOMITUBEN KOTI

Immu ja Kentsu jälleen Ruotsissa

Krimis

Krimisarkisto iskee jälleen – luvassa hurja kertomus Göteborgin lentokenttäryöstöstä! Rikosten maailma ei lepää, eikä myöskään Krimisarkisto. Tällä kertaa entisen poliisi ja rikollisen pyhä kaksinaisuus on matkannut Göteborgiin. Herrasmiehet haluavat kertoa paikallisen eräästä 2000-luvun kohutuimmasta arvokuljetusryöstöstä.

Vuonna 2006 Volvo sekä Jeep -merkkiset autot esiintyivät huoltohenkilöstönä ja ajoivat Göteborgin Landvetterin lentokentän kiitoratojen puoleiselle alueelle. Se mitä seuraavaksi tapahtui oli kuin suoraan Hollywood elokuvasta. Kiitoratojen puolelle ei päästä ilman tarkkoja lupia joten kyse ei ole ollut mistään perus elämänkallujen hökälöinniltä. Suunnitelma oli hiottu viimeisen päälle.

Lontoosta oli tulossa yli 7 miljoonan kruunun arvoinen lasti ulkomaalaista valuuttaa lentorahdilla, joten ryöstössä on ollut suuri rooli sisäpiiritiedolla ja -kontakteilla.

Autot ajoivat laskeutuneen lentokoneen vierelle ja pakottivat aseella uhaten lentokoneen henkilökunnan luovuttamaan arvokuljetuksen haltuunsa.

Mutta ei spoilata Immun ja Kentsun loistavaa tarinaa sen enempää, katso itse rikosdraama parhaimmillaan ja klikkaa Krimisarkisto auki!

Jaa uutinen

Optimized by Optimole