Ismon kuolema on nostanut monella tunteet pintaan. Samalla on esiintynyt lukuisia salaliittoteorioita lavastetusta kuolemasta sekä eripuraa tapahtumien todellisesta kulusta. Tubetus on ollut alusta asti hyvin tilanteessa kartalla ja onnistunut valikoimaan vahvimmat sekä realistisimmat huhut juttujensa lähteiksi. Mitään absoluuttisia faktoja ei meilläkään ole tarjota suurelle yleisölle.
Iltalehden mukaan Poliisi on juuri vahvistanut Ismon ruumiin löytöpaikan Helsingin Herttoniemessä sijaitsevan Kivinokan uimarannan edustaksi. Mikäli olisi varmuus itsemurhasta, poliisi ei kommentoisi tapausta ollenkaan. Mutta Iltalehdelle poliisi on kommentoinut tutkivansa tapausta ja pyytää havaintoja Ismon kuoleman syyn selvittämiseksi.
Poliisiin mukaan Ismo on joutunut veden varaan 15. lokakuuta ja se on merkitty myös viralliseksi kuolinpäiväksi. Sivullinen ilmoitti Kivinokan uimarannalta löytyneestä ruumiista hätäkeskukseen viime perjantaina 17. lokakuuta noin kello 17.40.
Mikäli sinulla on havaintoja Kivinokan alueelta, joka saattaisi liittyä tapaukseen, poliisi pyytää ottamaan yhteyttä sähköpostitse. Havaintoja kaivataan 15. lokakuuta klo 12:00 – 17. lokakuuta klo 18:00 väliseltä ajalta. Vinkit osoitteeseen:
vakivaltavihjeet.helsinki@poliisi.fi

















