Mikä voisi edustaa paremmin Suomi true crimeä kuin Hempun ihmissuhdedraamat, huumevelat ja sekoilu narkkareiden kanssa?
Hemppu tekee arjestaan tehosekoittimen lailla elämänkoulun makuista smoothieta. Aluksi kotinsa valloittaneita peukku-ukkoja pelättiin, koska he olivat pahoinpidelleet Hempun ja yksi niistä oli etsintäkuulutettu. Lopulta arvaamattomille peukkuhörhöille uhotaan ja uhkaillaan hakkaamisella. Lisäksi Hemppu yrittää sekoittaa oman perheensä narkkien välisiin riitoihin. Ihastukselle lirkutellaan ja haistatellaan vuoron perään. Omituisinta koko sopassa on että asunnon vallannut peukuttaja on vielä vienyt Hempun naisen – tai paremminkin ihastuksen. Ja tuo ihastus joutuu Hempun puhelinterrorisoinnin kohteeksi kymmeniä kertoja päivässä. Ihastuksen lisäksi luuri soittaa joka suuntaan lähes nonstop – telemastot on kovilla!
Iippadaa ja Ismo kotiutu Iipalle Kalajoelta. Viha-rakkaussuhteellaan hätkähdyttänyt pariskunta vaikuttaa aidosti onnellisilta yhdessä.


















