SUOMITUBEN KOTI

KOLUMNI: Pottukoiran tapahtumat – aitoa vai näytelmää?

Kolumni

Pottukoiran toilailuista on usein kuultu väitteitä, jopa päätähden itsensä suusta, että tapahtumat olisivat käsikirjoitettuja ja näyteltyjä. Tubetus on harvoin ottanut suoraan kantaa siihen, mikä sisällöstä vaikuttaa aidolta ja mikä lavastetulta. Käpin vierailun jälkeen esiin on kuitenkin noussut useita seikkoja, jotka viittaavat siihen, että katsojia saatetaan vetää nenästä pahemman kerran.

Pottukoiran striimeistä valitetaan usein toistuvia kaavoja. Samat keittiönpöytäkeskustelut, hiilipussit, tussipiirtelyt, hiustenleikkuut ja tynnyrisaunat pyörivät kuukaudesta toiseen ilman suurempaa uudistumista. Kun jokin uusi juttu toimii, sitä toistetaan. Voisiko viimeaikainen puukko-hippa olla yksi tällainen uusi “formaatti”? Onhan sillä huomattavasti helpompi päästä valtakunnan uutisiin ja Ylilaudan-luetuimpiin, kuin vaikkapa hiilipusseilla.

Yllättäen Pottukoiran luo ilmestyi yksi hänen pahimmista vihamiehistään – Käppi. Käpillä oli alkamassa Egyptin subathon, jolle hän varmasti toivoo mahdollisimman suurta yleisöä. Ja kuten kaikki tietävät, Käppi on valmis tekemään paljon saadakseen huomiota tulevalle reissulleen.

Vierailun aikana Käppi veti aikamoiset kännit – vai oliko kyseessä osittain Hollywood-kännit? Pian alkoikin virrata sellaista materiaalia, jota olisi voinut luulla julkaistavaksi tarkoin valittuna hetkenä, juuri ennen subathonin alkua. Käppi avautui muun muassa yksityiselämästään, kertoi väkivaltaisista välikohtauksista ja jopa tuomioistaan. Jokainen voi kysyä: miksi nämä paljastukset tulevat nyt? Miksi juuri nyt nähdään tappeluita ja puukkohippailuja Pottukoiran kanssa?

Hollywood 116225 1280

Tapahtumia on hyvä verrata aiempaan puukko-hippaan, joka nähtiin Aleksi Nurmisen ja Testotimon kanssa. Tuolloin tappouhkauksen kohteena olleista ainakin Leksa on nyt hyvää pataa Pottukoiran kanssa. Olisitko sinä, jos joku olisi metrin päässä uhannut tappaa sinut veitsi kädessä?

Mietitään veitsiuhkaus-kohtausta tarkemmin: pöydässä istui kolme kamppailulajiharrastajaa, ja alle kahden metrin päässä Jouko otti veitsen käteen tappouhkauksen kera. Itseasiassa se ei ollut edes uhkaus vaan ilmoitus ”Minä tapan teidät!”. Kukaan ei noussut varoasentoon josta on helpompi torjua hyökkäys tai vaihtoehtoisesti perääntyä. Kukaan ei suojautunut esimerkiksi nostamalla tuolia eteensä varotoimenpiteenä, eikä kukaan perääntynyt askeltakaan. Kukaan ei olisi ehtinyt nousta tuolista kyseisessä asetelmassa jos Jouko olisi päättänyt hyökätä. Kukaan hengestään välittävä ei toimisi vastaavalla tavalla. Istuvilteen on äärimmäisen vaikea puolustautua veistä vastaan jos hyökkääjä on seisoma-asennossa. Vaikka olisi kuinka kokenut kamppailija, tuskin kukaan pysyy täysin rauhallisena istumassa pöydän ääressä, jos ase on esillä aivan vieressä.

On siis vaikea uskoa, että kyseessä olisi ollut aito uhka. Paljon todennäköisempää on, että koko kohtaus oli käsikirjoitettu ja että “Leksa” oli mukana sovitussa roolissa. Vielä todennäköisempää on että jälkimmäinen puukkohippa Käpin kanssa oli käsikirjoitettua, vaikka poliisit varmasti olivatkin aitoja.

Seksuaaliterapeutti häädettiin – lähtöpäivänä. IIppadaa pakeni – kun velvoite oli täyttynyt. Ismo ”pakeni” ilman palkkaa – mutta poliisitutkinnan alettua palkkaa olikin maksettu. Testotimo ja Leksa ”pakenivat” – lähtöpäivänä.

Draamankaaren loppukohtauksia yhdistää äkkilähdön ajoittuminen lähtöajankohtaan jolloin vieras/vieraat olisivat muutenkin olleet lähtemässä. Onko kyse vain ajoittumien sattumasta vai suunnitelmallisuudesta?

On ymmärrettävää, että netissä tehdään asioita katsojalukujen ja rahan vuoksi, mutta raja mauttomuuteen ylittyy siinä vaiheessa, kun yleisölle uskotellaan jonkun olevan hengenvaarassa – vaikka todellisuudessa kyse on näytellystä kohtauksesta.

Jaa uutinen

Optimized by Optimole