SUOMITUBEN KOTI

Ismo Laitela on kuollut

Riplaitela

Halki sosiaalisen median levisi tänään aamupäivällä huhu Ismo ”Laitela” Tauriaisen kuolemasta. Huhu vaihtui tragediaksi kun Ismon poismeno vahvistettiin monelta taholta. Ismon kerrotaan hukkuneen, joka on ikävä jatkumo Tauriaisen sukua vaivanneisiin ennenaikaisiin poismenoihin. Ismon veli ja setähän kuolivat hukkumalla, eikä Ismo oikein ikinä päässyt niistä yli.

Vain viikkoa aiemmin Ismo oli sanonut Pirkkikselle päin naamaa, että Kari kuolee pian, johtuen nurmeslaisen välinpitämättömän ja nopean elämäntavan seurauksista. Tuskin Ismo, saati hänen seuraajansa, osasivat aavistaa, että ensimmäinen maanpäällisen vaelluksensa päättävä rappiotubetähti olisikin Ismo itse.

Jotkut Ismon seuraajat ovat vinkanneet hämäristä olosuhteista – joutuiko Ismo henkirikoksen uhriksi? On selvää kun vietät päihdehuuruista elämää niin vietät aikaa myös seurassa joissa saattaa sattua ja tapahtua.

Tragediasta kertovalle videolle ei otettu Hempun striimien asiattomia reaktioita Ismon kuolemasta, koska eivät soveltuneet videon henkeen.

Ismo oli rappiotuben eläväisimpiä ja sanavalmiimpia tähtiä. Hänen kanssaan yleisö ei joutunut tuskailemaan hiljaisista hetkistä. Ainakin päihteiden vaikutuksen alaisena hänessä näkyi usein aitoa elämäniloa ja pilkettä silmäkulmassa, jota kaikilla saman genren tähdillä ei välttämättä ollut. Niin sanotusti Ismo oli monella tapaa tolkun mies, hänellä olisi ollut enemmän realiteetteja elää normaalia elämää ja menestyä siinä kuin monella muulla rappiotähdellä.

Lepää rauhassa Ismo.

Jaa uutinen

Optimized by Optimole