Suomeniranilainen Bijan Rezai Jahromi kertoo Puopolon vieraana miksi Israel hyökkäysi Iraniin. Näkemyksiä on lähes yhtä monta kuin ihmisiä joten poikkeuksellisesti myös Tubetuksen toimitus jatkaa aiheesta.
Israelin voidaan tulkita hakevan vahvempaa asemaa suhteessa naapurivaltioihin, tavoitteenaan hillitä jatkuvasti toistuvien konfliktien syntyä. Yhdysvallat puolestaan on osoittanut tukensa Israelin pyrkimyksille vaikuttaa Lähi-idän epävakaaseen tilanteeseen, joka on jäänyt ratkaisematta vuosikymmenten ajan.
Bijanilla on hienoa näkemystä tilanteesta ja monia hyviä syitä konfliktiin. Mutta Tubetuksen toimituksen mielestä isoimmat syyt hyökkäykselle jää mainitsematta.
Pääsyy
Eiköhän isoimpana syynä ole Israelin johdon halu ratkaista Palestiinan tilanne ”lopullisesti”, koska kansainvälinen ja alueellinen painostus on ollut kehittymässä sen näkökulmasta epäsuotuisaan suuntaan – mukaan lukien mahdolliset länsimaiden tunnustukset Palestiinan itsenäisyydelle https://yle.fi/a/74-20159600.
Eli myös useilla länsivalloilla on ollut roolinsa siinä, miten Israelin tilanne on kärjistynyt. Israelin johto on kokenut kansainvälisen painostuksen, erityisesti Palestiinan aseman legitimoinnin osalta – kasvaneen siihen pisteeseen, että se on alkanut toimia entistä aggressiivisemmin alueellisen asemansa turvaamiseksi. Tällaisessa tilanteessa eskalaation riski oli ennakoitavissa, mutta sen poliittista painetta ei kaikkialla haluttu tunnustaa.
Länsimaat ei oppineet Ukrainasta mitään
Samanlaista dynamiikkaa nähtiin myös Venäjän ja länsimaiden suhteissa Ukrainan kohdalla. Ennen helmikuun 2022 täysimittaista hyökkäystä Venäjä oli useasti ilmaissut vastustavansa Ukrainan mahdollista lähentymistä Natoon ja EU:hun. Presidentti Vladimir Putinin varoitukset siitä, että länsi saisi Ukrainan vain ”palavana taistelutantereena”, sivuutettiin länsimaissa monelta osin ja Euroopassa lähinnä naureskeltiin ettei heitä kiinnosta Venäjän vaatimukset. Aina kun on suurvalta kyseessä – on suorastaan vastuutonta politiikkaa viitata kintaalla heidän valtionjohtajansa sanomalle.
Näissä tilanteissa toistuu ajatus siitä, että strateginen pakko ja sotilaallinen realiteetti usein ajavat valtiot tekoihin, jotka sivuuttavat diplomatian ja arvopohjaisen ulkopolitiikan ideaalit. Historia osoittaa, että kun suuret valtiot kokevat turvallisuusasemansa uhatuksi, rationaalinen filosofia jää usein väkivallan logiikan varjoon.
Lähi-itään ei tule rauhaa Iranin nykyhallinnon aikana
Israel ei voi ikinä ratkaista Palestiinan tilannetta itselleen ”lopullisen” siedettävästi ilman, että Hamasin terroristien tukeminen Iranin osalta loppuu. Eikä terroristien tukeminen lopu nykyisellä Iranin hallinnolla ikinä. Samalla Israel voi myös vaikuttaa osaltaan Iranin ydinaseohjelmaan – Israelin tilanne kävisi mahdottomaksi jos Iranilla olisi ydinase.
Ainiin tsekkaa Puopolon video Israelin hyökkäyksestä

















