Hurjat juhlat Harjumaalla loppuivat alakuloisiin tunnelmiin kun rappiotuben kuningas Pottukoira ja Pullis saivat porttikiellon Kick-striimauspalveluun.
Jo pidempään moni on ihmetellyt, onko Jouko ”Pottukoira” Kärkkäinen koskematon Kick-suoratoistopalvelussa. Kaikesta sekoilusta huolimatta hän ei ole aiemmin saanut porttikieltoa yhtä herkästi kuin monet muut striimaajat. Nyt kuitenkin monien vihaajien ilonpäivä ja fanien surunpäivä koitti, kun porttikielto viimein heilahti.
Porttikiellon kestosta liikkuu ristiriitaisia tietoja. Eri lähteet kertovat sen olevan 12 tunnista aina neljään päivään. Todennäköisin syy porttikiellolle on huumeiden käyttö suorassa lähetyksessä, mikä on Kickin sääntöjen mukaan ehdottomasti kiellettyä.
Raunolla oli vain muutamia tunteja ennen porttikieltoa ylilaudan tietojen mukaan ongelmia sydämen toiminnan kanssa, ja yleinen oletus on, että ne johtuivat huumeiden käytöstä.





































































































