SUOMITUBEN KOTI

IIppadaalle kolmen ulosheiton hattutemppu

Iippadaa Varjo fest

Empun syntymäpäiväjuhlat saavuttaa kliimaksinsa, kun Empun synttäritoive, Iippadaa saapuu syntymäpäivälahjaksi.

Kuten odottaa saattaa, rappiotuben kuningattaren matka juhlapaikalle ei suju kommelluksitta. Junamatkan ensiminuuttien aikana IIppadaa joutuu kahnaukseen konduktöörin kanssa, jonka seurauksena IIppadaa heitetään Kempeleessä ulos junasta. Iippadaa oli uhmakkaana ja jopa kuvasi kielloista huolimatta konduktööriä, jonka seurauksena paikalle soitettiin poliisit.

Mutta Iippa ei jäänyt toimettomaksi, vaan häipyi virkavaltaa pakoon paikalliseen baariin, Karhunpesään. Ikenet pelastui vakavimmalta kuivumiselta, mutta pian oli vuorossa jo seuraava takaisku. Iippa heitettiin ulos Karhunpesästä.

Hempun hoitama kyyti tuli pelastamaan hädässä olleen ”viattoman” nuoren neitokaisen ja matka kohti Revonlahden Ruukkia pääsy jatkumaan.

Samaan aikaan Hemppu veti huumeilla itsensä tillintallin, mutta käyttäytyi samaan aikaan todella asiallisesti ja hyväntuulisesti kaikkia kohtaan. Erityisesti Ismoa kohtaan, vaikka seurueen muiden miesjäsenten vainajanpilkka jatkui pitkin päivää aina siihen asti kunnes Iippadaa saapui paikalle.

Saavuttuaan pelipaikalle Iippadaa valtasi makuuhuoneen, pisti musiikit kaakkoon ja tanssi siellä yksikseen. Mutta kuten olettaa saattaa niin IIpan oli yksin hieman yksinäistä. Jonkun ajan kuluttua Hemppua tultiin hakemaan seuraksi…mutta pian sen jälkeen tapahtui jotain. Iippadaa alkoi haukkumaan Hemppua ja Hempun huumeiden käyttöä. Hemppuun käytiin käsiksi lukemattomia kertoja ja huuto oli kovaa.

Huutaminen rauhoittui hetkittäin kun isäntäpariskunta kävi komentamassa Iippadaata ja uhaten heittää mölyävän naisen pihalle. Talon koiratkin pelkäsivät ja olivat hermostuneita ennennäkemättömästä metelistä.

Todennäköisestihän kyseessä oli reaktio Iippadaan suuren ihastuksen, Ismon menetyksestä, sekä huoli haimavaivoista kärsineen Hempun terveydestä. Reaktio oli alkukantainen, todennäköisesti hyvää tarkoittava, mutta äärimmäisen väärin toteutettu.

Lopulta isäntäpariskunta käski Iippadaata poistumaan. Samalla kun Iippadaa kyseli kyytiä itselleen, hän ajautui keskusteluun Teemun kanssa. Ismon ystävällä Teemulla oli suuri suru Ismosta, mutta hän oli myös Hempun (entinen?) vanha ystävä.

Teemu ilmaisi närkästyksensä Hempun vainajaa kunnioittamattomasta puheesta ja uhkasi tulla hiljentämään törkeät puheet. Kun talon isäntä, rajusti Ismoa pilkannut Jetro, kuuli Teemun uhkauksesta hän hermostui silminnähden. Reaktio oli varsin ymmärrettävä, harvapa meistä hyväksyisi uhkausta hyökätä meidän omalle reviirille, kotiin. Teemu uhkasi ottaa pistoolin mukaan ja tulla selvittämään asian. Jetro soitteli jo apuvoimia paikalle…

Lopulta Teemu ja Jetro saivat asian sovittua siten että Hemppu lähetetään Jetron toimesta lähikaupan parkkipaikalle, jossa Teemu seurueineen voi selvittää asian (pahoinpidellä?) huumeista sekaisen olevan rimpularakenteisen Hempun. Henrik Kurvisen – joka ei edes ollut pilkannut ketään! Isäntä oli valmis uhrata ystävänsä jonkun porukan kynsiin päästäkseen kiistasta ja selkärangattomana irtisanoutui kokonaan ongelmasta jossa Ismoa oli pilkattu. Jetron mukaan ongelma oli Hempun ja Teemun välinen. Tämä myös upposi Teemuun, hänen mielestään itse pilkkaajat eivät olleet ongelma, vaan syytön Hemppu tulisi ”hoidella”.

Lopulta itse pilkkaajat jäivät täysin vastuuttomiksi, ja syytön Hemppu leimattiin syntipukiksi. Toisaalta onneksi kaikki uho jäi päihteiden alaisten ihmisten puheiden tasolle, eikä uhot poikineet muuta kuin hieman noussutta verenpainetta.

Jaa uutinen

Optimized by Optimole