SUOMITUBEN KOTI

Komeetta 3I/ATLAS 40%:n todennäköisyydellä vieraan sivilisaation alus

Asteroids 1017666 1920

Avi Loebin mukaan on 30-40%:n todennäköisyys että komeetta on avaruusolentojen rakentama.


SETI-instituutin tutkijan julkaisema uusi tutkimus käsittelee väitteitä, joiden mukaan tähtienvälinen komeetta 3I/ATLAS olisi mahdollisesti avaruusolentojen rakentama alus. Kohde havaittiin 1. heinäkuuta 2025 ATLAS-järjestelmän avulla, ja se on kolmas tunnettu tähtienvälinen vieras ʻOumuamuan ja 2I/Borisovin jälkeen. Kappale eroaa kuitenkin selvästi edellisistä, ja sitä tutkitaan nyt sekä Maasta että Marsin ja Jupiterin kiertoradoilla olevista luotaimista käsin.

Jo varhaisissa vaiheissa osa tutkijoista, muun muassa Harvardin fyysikko Avi Loeb, esitti ajatuksen, että 3I/ATLAS ei olisi luonnollinen kappale vaan mahdollisesti vieraan sivilisaation luoma alus. Loebin hypoteesin mukaan kyseessä voisi olla jopa vihamielinen luotain, joka liittyy ns. “Dark Forest” -teoriaan, ajatukseen, jonka mukaan älykkäät sivilisaatiot saattavat tuhota toisiaan ennaltaehkäisevästi oman selviytymisensä varmistamiseksi.

Loeb ja hänen kollegansa esittivät, että kappaleen rata ja sen liike voisivat teoriassa tukea tällaista ajatusta, sillä sen radan kaltevuus helpottaisi pääsyä Maata kohti ja sen liikerata mahdollistaisi monimutkaisia ohjausliikkeitä Auringon ja Jupiterin avulla. SETI-tutkijan mukaan nämä väitteet ovat kuitenkin enemmän teoreettinen ajatusleikki kuin uskottava selitys, ja toistaiseksi ei ole mitään näyttöä siitä, että 3I/ATLAS olisi muuta kuin luonnollinen tähtienvälinen komeetta.

Ja mitäpä sillä väliä vaikka komeetta olisi vierasperäinen, koska ketään ei kiinnosta siinä määrin että asialle voisi tehtä ylipäätään mitään? Ihmiskunta keskittyy enemmän kaikkeen epäoleelliseen, kuin tällaisten tuomionpäivän komeettojen torjumiseen soveltuvan teknologian kehittämiseen.

3I/ATLAS-komeetasta on julkaistu paljon videoita YouTubessa, ja moni niistä on spekulatiivisia tai jopa sensaatiohakuisia. Tässä videossa tekijä kuitenkin lähestyy aihetta jopa ylikriittisesti, mutta myös etäisen välinpitämättömästi. Hän antaa ymmärtää, ettei ihmiskunnan tulevaisuuden tulisi olla täysin ihmisten omissa käsissä, vaan olisi parempi vain seurata sivusta ja nähdä, mihin tapahtumat johtavat. Videon mukaan 3I/ATLAS ei käytä mitään ihmiskunnalle tuttua teknologiaa, ja siksi sen sisällä ei voi myöskään olla meille käsittämätöntä tai kehittyneempää teknologiaa.

Tekijän suhtautuminen mahdollisiin uhkiin on siten tietoisesti passiivinen: hän ei pyri varmistamaan tai torjumaan riskejä, vaan tyytyy tarkkailemaan tapahtumia ulkopuolisesti. Tämä näkökulma poikkeaa tavanomaisesta tieteellisestä ja varautumiseen pyrkivästä lähestymistavasta, ja herättää kysymyksiä siitä, onko välinpitämättömyys todella turvallinen asenne mahdollisen vieraan kappaleen kohdalla. :

Jaa uutinen

Optimized by Optimole