Pirkka ukko suuntasi Kyproksen Iisalmeen joka tarkoittaa hämmennystä ja kommelluksia taattuun tahtiin. Kontentti alkaa jo lentokentällä, missä Pirkka ukko muistelee miten viime lentoreissulla Amsterdamissa hän aiheutti pommihälytyksen ja joutui rynnäkkökiväärein varustettujen poliisien piirittämäksi. Helsinki-Vantaalla Pirkkis haluaa viedä turvatarkastuksen läpi puolikkaan lavan olutta.
Itse Kyproksella Pirkka ukko haluaisi soittaa äidilleen keskellä yötä, samalla kun on itse niin sekaisin että luulee olevansa Iisalmessa. Lisäksi Pirkka ukko näki elämänsä tilaisuuden ja tarjosi täysin tuntemattomalle ihmiselle kultaketjuaan lainaksi. Ei tietenkään siksi, että tuntisi häntä. Vaan jotta tämä voisi feikata rikkautta Facebook-kuvissa. Mikäs siinä, luottamus kukoistaa kun taskut on tyhjät ja statuspäivitys kunnossa.
Käpistä on liikkunut paljon huhuja: pyrkyrimäinen rotta, jolla ei ole omaa rahaa ja joka yrittää väkisin tunkea itsensä rappiotuben valokeilaan. Nyt Pirkkis kertoo oman versionsa, kuinka Käppi houkutteli häntä mukaan striimeihin, mutta kun Pirkkis kysyi rehellisesti, millä rahalla tämä aikoo ryyppää ja elää, vastauksena oli tyhjä kukkaro.
Käpin suunnitelma olikin hieman luovempi: hän ajatteli voivansa napata rahaa Pottukoiran kasino-sponsoreilta ja sitä kautta saada budjetin kasaan – juomia ja elantoa Pirkka-ukon mittavaan rappioelämään.
Eikä tilanne ole juuri muuttunut. Espanjan auringon alla Käpin lompakko unohtuu jatkuvasti hotellihuoneeseen ja tupakat loppuvat juuri silloin, kun on muiden seurassa. Ehkäpä väitteissä onkin perää: Käppi koittaa elää muiden kustannuksella, siinä missä muut tubettajat investoivat vieraisiin omasta pussistaan – ja ottavat riskejä, jotka usein maksavat itsensä takaisin.


















